
Kauhajoella
Hämes-Havusessa
syyskuun alussa
3-5.9.1999
Kauhajoen Ruokamessuista on kasvanut pienen ja keskisuuren
elintarviketeollisuuden suuri vuosittainen kohtaaminen.
Messuilla on esillä pienten tuottajien tekemiä
yksilöllisiä herkkuja. Esillä on myös pienimuotoisen
elintarviketeollisuuden koneita, ruuan valmistuksessa tarvittavia
apuvälineitä ja elintarvikealalla tarvittavia palveluita.
1998 messuilla kävi yli 15.000 näyttelyvierasta.
Näytteilleasettajia oli noin 200.
Ruokamessut järjestetään yhdeksännen kerran
tunnelmallisissa Hämes-Havusen
talonpoikaistalon tiloissa ja
ympäristöön pystytetyissä telttahalleissa syyskuun
ensimmäisenä viikonloppuna 1999.
Tule kokemaan Ruokamessujen ainutlaatuinen tunnelma.
Päätuoteryhmiä
Kasvikset, marjat, liha, kala, vilja ja luomutuotteet.
Erilaiset marja-, kala-, liha- ja maitojalosteet sekä valmisruoat.
Erikoisuuksina
Pienimuotoisen elintarvikejalostuksen koneita, laitteita ja palveluja.
Pikkupalapisteet, tallikahvio ja juhlalounas Hämes-Havusen
päätuvassa.
Erilaiset teemat.
Messujen järjestäjät:
Kauhajoen kunta,
Helsingin yliopiston maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus,
Seinäjoki
Webspace furnished by
Kauhajoki MediaNet
|
|