banneri
Kaikki artikkelit






  Takaisin artikkelit sivulle

 

Ruokamessut 2003  -   Artikkelit

 

 Messulehtiartikkeli: Jorma Rasinmäki

 
HYVÄ MESSUVIERAS!

Ruokamessut Kauhajoella on vakiintunut valtakunnallisesti arvotetuksi ja
tunnustetuksi messutapahtumaksi. Ruokamessujen järjestäjätahot, Kauhajoen kaupunki, Seinäjoen ammattikorkeakoulu, Foodwest Oy ja Helsingin Yliopiston maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus yhteistyökumppaneineen ovat asiantuntevasti ja taidolla valmistaneet 13. Ruokamessut, joille odotetaan oheistapahtumineen reilusti yli 20.000 kävijää. Viime vuonna messuilla kävi 18.000 messuvierasta. Messutapahtuman lisäksi Kauhajoella voi messuviikonlopun aikana käydä muun ohella Sotkan kesäteatterissa, jalkapallon Messucupissa, Golf Ruokamessut Openissa, Syöminkien yössä ja tietysti Kauhajoen ja lähialueen yritysvierailukohteissa. Lisäksi Kauhajoen uudistettu ja laajennettu virkistysuimala on messuvieraiden käytettävissä koko viikonlopun ajan.
Kauhajoen seudun aluekeskusohjelma Integroituva Suupohja on erityisenä verkostopilottina yksi 35:sta valtakunnallisesta aluekeskuksesta.
Elintarvikkeiden jatkojalostus on valittu yhdeksi seutukunnan
kärkitoimialaksi. Muita ovat logistiset järjestelmät ja huonekaluteollisuus.
Kärkitoimialoja tukevat eri ylipistojen ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun
koulutus ja tutkimustoiminta sekä mittavat kehitysinvestoinnit: Jurvaan
Nikkarikeskus - Habit Centre ja Kauhajoelle teknologiakeskuksen laajennus Logistia II sekä Food Park että uusi elintarvike- ja ympäristötutkimuslaitos ammattikorkeakoulun tuotekehitysyksikön yhteydessä. Aluekeskusten väliarvioinneissa Kauhajoen verkostopilotti onkin menestynyt erinomaisesti. Kauhajoen seutu on saavuttanut ykkössijat mm. turvallisuudessa ja yritysten määrässä. Myös saavutettavuussijoitustamme 25. voidaan pitää varsin hyvänä.
Elintarvikkeiden jatkojalostusta harjoittavat yritykset saavat Kauhajoella
hyvän kasvualustan uusimman tiedon ja koulutetun työvoiman avulla.
Seinäjoen ammattikorkeakoulun Ravitsemisalan ammattikorkea-kouluyksiköstä tulee valmistumaan vuosittain viitisenkymmentä restonomia, joiden työharjoittelu ja opinnäytetyöt mahdollistavat elintarvikealan yrityksille uusien tuotteiden ja ideoiden kehittämisen. Kauhajoen kaupunki on varannut Food Park alueelle sijoittuville yrityksille noin 7 hehtaarin alueen kantatie 44 ja Pohjoisen Yhdystien kulmasta.
Uusia yrityksiä on perustettu Kauhajoelle runsaasti. Vuonna 2002 uusi
yrityksiä perustettiin 72, mikä väkilukuun suhteutettuna tarkoittaa 3.
sijoitusta ja absoluuttisesti 2. sijoitusta Etelä-Pohjanmaan maakunnassa.
Suupohjan muiden kuntien, Isojoki, Jurva. Karijoki ja Teuva kehitys on
ollut samansuuntainen. Tulokset ovat seurausta aktiivisesta yhteisestä
elinkeinojen kehittämisestä, joka on koordinoitu Suupohjan elinkeinotoimen kuntayhtymän alaisuuteen. Vuoden 2004 alusta kuntayhtymässä on myös Suomen suurin lomituspalveluyksikkö, joka tuottaa maatalousyrittäjien lomituspalvelut sekä Suupohjan seutukunnalle että Kristiinankaupungille.
"Lähiruokaa ­ Maailman Maustein" 13. Ruokamessut kokoaa jälleen yhteen sekä hyvän ja turvallisen ruoan ystävät, tuottajat, jalostajat että kehittäjät Kauhajoelle. Kansainvälisen mausteen Ruokamessuille tuo Ruokamessuseminaarin pääesiintyjä ranskalainen keittiömestari Georges Pralus. Euroopan yhdentyminen ja Euroopan Unionin laajentuminen haastaa myös kotimaisen lähiruoan jatkuvaan kilpailukyvyn ja uusien tuotteiden kehittämiseen.
Asiakaslähtöisesti ja yrittäjämäisesti toimivat Ruokamessut vastaa omalta
osaltaan näihin haasteisiin myös jatkossa.

Tervetuloa viihtymään Ruokamessuille Kauhajoelle!

Jorma Rasinmäki
Kaupunginjohtaja