|
|
|
Ruokamessut 2003 -
Artikkelit

|
|
|
Messulehtiartikkeli:
Kirsti Vuori, messupäällikkö |
| |
13. Ruokamessut kutsuu tutustumaan Lähiruokaan
Maailman maustein Kauhajoelle Hämes-Havuseen
Hämes-Havusen pohjalaistalo valmistautuu jälleen vastaanottamaan
näytteilleasettajat ja messuvieraat kautta maan. Lähes 200
näytteilleasettajaa, joista runsaat sata suoraan ruokaan liittyvää
rakentavat osastonsa ehkä koko maailman ainutlaatuisimpaan
messuympäristöön.
Messuilla ja messuilla on eroa toteavat uskolliset messuvieraamme
yhä
uudelleen. Kauhajoen Ruokamessut pitää kiinni linjastaan. Pyrimme
tarjoamaan
vieraillemme viihtyisyyttä, kodikkuutta, ajankohtaisuutta ja ennen
kaikkea
laadukkuutta. Messut rakentuvat pääosiltaan samoin rakennelmin ja
ajatuksin
kuin aiempinakin vuosina. Pienin rakenteellisin muutoksin pyrimme
nopeuttamaan messujen sisäänpääsyä ja lipunmyyntejä on yksi lisää
nk.
sivuportilla sekä Hämes-Havusen pääsisäänkäynnin rauhoittaminen
liikenteeltä. Täten voidaan turvata messuvieraiden ja varsinkin
lapsiparkkiin suuntaavien vieraiden turvallisuus. Tänä vuonna myös
muutama
näytteilleasettaja on sijoitettu etupihalle elävöittämään
sisääntuloaluetta.
Myös ruokien laadukasta annostarjontaa on aiempia vuosia enemmän. Ja
mahdollista on jättää oma kulkuneuvo keskustan alueelle ja siirtyä
messuille
ilmaisella linja-autokyydillä.
Ruokamessujen ohjelmasta
Ruokamessut ovat avoinna pe 5.9. klo 10 - 18, la ja su 6-7.9. klo 9
- 17.
Messut ovat kaikkina päivinä avoinna kaikille messuvieraille.
Avajaiset
pidetään perjantaina klo 13.00 Hämes-Havusessa isossa
näyttelyteltassa.
Kaupungin tervehdyksen avajaistilaisuuteen tuo Kauhajoen
kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kunnallisneuvos Jussi Sillanpää.
Avauspuheenvuoron käyttää MTK:n puheenjohtaja Esa Härmälä.
Kauhajoen Ruokamessuseminaari: MAKUA, VÄREJÄ JA VITAMIINEJA -case:
sous vide-kypsennysmetelmä järjestetään perjantaina 5.9.2003 klo
11.30 - 14.45 SeAmk/ Kauhajoen koti- ja laitostalousoppilaitoksen
tiloissa. Seminaarin
pääesiintyjänä on ranskalainen keittiömestari Georges Pralus, joka
esittelee
luomaansa sous vide-kypsennysmenetelmää. Myös muissa
asiantuntijapuheenvuoroissa käsitellään ko. menetelmää eri
näkökulmista.
Erityisesti esiin nousee sous vide-tuotteiden ja -menetelmän
turvallisuus ja
sen arviointi.
Seminaari on tarkoitettu elintarvike- ja ravitsemisalan
asiantuntijoille;
opettajille, alan opiskelijoille, yrittäjille, hankevetäjille sekä
muille
kiinnostuneille. Seminaarin järjestävät yhteistyössä Helsingin
Yliopiston
Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus yhteistyössä Foodwest Oy:n,
Ruokamessujen ja SeAmk ravitsemisalan yksikön kanssa.
Messukeittiössä
Ruokamessujen näytöskeittiössä on mahdollisuus seurata useiden
kokkien
esityksiä tasatunnein. Perjantaina messuvieraille esiintyvät
keittiömestari,
kokki Markus Maulavirta sekä ranskalaisvieraamme keittiömestari
Georges
Pralus, lauantaina kokki Jaakko Kolmonen ja naiskeittiömestarit
Kirsi Ekola
ja Marita Mäenpää sekä Georges Pralus. Sunnuntaina keittiön
valtaavat
TV-kokki Janne Pekkala sekä kokki Kolmonen vieraineen. Tarjolla
tulee
olemaan lähiruokaa-maailman maustein. Miten loihditaan herkkuja mm.
kotoisasta porosta, perunasta, kananmunasta ja ankasta kannattaa
tulla
seuraamaan ohjelmatelttaan.
Mika Ala-Panula ja Carita Laitala toimivat messujen kuuluttajina,
molemmilla
kotimaisilla kielillä.
Messualueella voi myös herkutella paikanpäällä. Päätuvassa on
tarjolla
juhlaruokaa ja ohjelmateltassa salaattipöytä. Lisäksi alueelta
löytyy
kalkkunagrilli, muurinpohjalettuja suolaisen tai makean kera,
klimppisoppaa
kotiinkin vietäväksi omalla astialla, neulamuikkuja, kasviswok- kia,
kalaisia-ja lihaisia ruoka-annoksia, Kaharen kaffila,
Humalamajakahvila ja
soppatykki. Kansainvälistä tuulahdusta tarjoaa telttaravintola
PETITES
SAVEURS -PIENIÄ MAKUJA, jossa tarjolla juustoja ja viiniä.
Suupohjan Osuuspankki (SOP) palvelee raha-asioissa kaikkina kolmena
messupäivänä. Palvelu käsittää messuvieraiden käteisen noston
kotimaisilla
pankkikorteilla sekä näytteilleasettajien ja messujärjestäjien
rahahuollon.
Messujen aikana suoritetaan yleisökysely. Kyselyyn vastanneiden
kesken
arvotaan kauhajokelaisen huopataiteilijan Reetta Sillanpään
kattaus-/seinätekstiilejä. Voittajalla on mahdollisuus osallistua
tekstiilien suunnitteluun yhdessä taiteilijan kanssa.
Ruokamessuviikonvaihteen muusta ohjelmatarjonnasta kannattaa muistaa
ainakin:
Seminaari MAKUA, VÄREJÄ JA VITAMIINEJA pe 5.9.2003
Syöminkien Yö la 6.9. alkaen klo 19.00 Kauhajoella keskustan
alueella,
Topeekalla-LAURI TÄHKÄ JA ELONKERJUU -orkesteri esiintyy ja
ruoka-annoksia on tarjolla jokaiseen makuun
Golf Ruokamessut Open la 6.9. Kauhajoella, Botnia Golf`in kentällä
Caravaanarien Ruokamessutreffit 5.-7.9. Kauhajoella, ala-asteen
kentällä
Jalkapallon Messucup 5.-7.9. Kauhajoella
Yritysvierailukohteita lähialueella
Kauhajoen Kasinolla tanssitaan pe 5.9. orkestereina Finlanders ja
Panama
Teatteri Kajon LAKEUDEN LAIDALLA juhlanäytelmä
Kauhajoen seurakunnan tapahtumat, pe 5.9. pääkirkossa klo 17.00
Hiljaisuuden iltakirkko, su pääkirkossa klo 10.00 Luomakunnan
sunnuntain
messu
Hyvät Ruoanystävät ja messuvieraat
TERVETULOA RUOKAMESSUILLE KAUHAJOELLE!
Kirsti Vuori
messupäällikkö 2003 |
|
|
|